expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Hello lovelies


Heippa pitkästä aikaa.
Niin siinä vain pääsi vierähtämään useita päiviä ja viikkoja postausten välissä.
Kertakaikkiaan on vain tuntunut siltä, ettei minulla ole ollut sanottavaa.
Tai ehkä olisi ollut sanottavaa, mutta en ole saanut muodostettua ajatuksiani järkeviksi lauseiksi.
Mukava nähdä, että tänne on kuitenkin ollut liikennettä 
Välillä tämä intensiivinen arki tempaa niin mukaansa, ettei aikaa jää mihinkään ylimääräiseen.

Kunnes sitten eräänä päivänä tällainen lipastovanhus muutti meille asumaan.
Ja sitä raaputellessani huomasin, että tätä juuri kaipasin.
Jotain konkreettista tekemistä.
Jotain mihin voin uppoutua sellaisina hetkinä, minuutteina, kun kukaan ei tarvitse minulta mitään.
Tällainen rapsuttelu on minulle terapiaa.
Sain muistutuksen siitä, että se oma aika on vain kertakaikkiaan revittävä jostain, muuten ihminen uupuu.






Vanha ootraus oli paikoittain niin huonossa kunnossa, että se lähti suikaleina pois.
Alta paljastui kaunis vanha harmaa pinta ja siksi ajattelinkin maalata lipaston harmaaksi kalkkimaalilla.
Kalkkimaali on meillä aivan ehdoton, sillä huonekalun voi maalata paikan päällä ja kuivuminen käy hetkessä.
Yritän saada lopputuloksesta mahdollisimman kulutetun näköisen.


Tähän saadaankin sitten mahdutettua tyttöjen sukkahousut, sukat ja alushousut.
Vähän helpostusta tähän ainaiseen vaatekaaokseen ;).

Mitä teille kuuluu?

Halauksin/Eija




sunnuntai 2. lokakuuta 2016

my little chaotic life


Joskus erehdyn ajattelemaan, että pitäisi olla jotain enemmän tai vähemmän.
Kun kaikki vastaukset ovat juuri tässä.
On vain aina niin kiire, etten ehdi huomata.
Jotkut kutsuvat sitä hallituksi kaaokseksi.
Minä pidän sitä pelkkänä kaaoksena.

Muistutit minua tänään siitä, ettei meidän tarvitse siirtää vuoria.
Riittää kun välillä tuntee lämpöisen posken poskeaan vasten.
Antaa sydämen murtua vaikka tuhansiksi paloiksi
- levitän murusia jokapuolelle.
Rakkautta.



Suloista sunnuntaita.