expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulu 2016


Toivottavasti olette saaneet viettää rentouttavan ja upean joulun ♡.
Meillä oli tänä vuonna vähän erilainen joulu, kun koko perhe sairastuimme joulun alla angiinaan.
Kyllä me silti kinkun paistoimme ja pukkikin kävi ovella nostattamassa joulumieltä.
Ja niin se joulu vaan tuli, vähemmälläkin panostuksella.


Meillä on yleensä ollut aika harva kuusi, mutta tänä vuonna valitsimme melko tuuhean yksilön.
Meillä ei varmaan koskaan aikaisemmin itseasiassa ole ollut ostettua kuusta.
Oikeastaan tykästyin tähän kuuseen kovasti, vaikka ensin vähän kummastelinkin sen tuuheita oksia.


Valonan suuri latvatähti löysi heti paikkansa ja täytyy kyllä sanoa, että en tiedä voiko mikään latvakoriste enää syrjäyttää tätä koivutähteä.
Ripustimme kuuseen tänä vuonna mailegin koristeiden lisäksi myös valonan koivutimantit ja pikkutähdet.
Nämä valonan tuotteet ovat vain kerrassaan niin upeita,
että näitä ei voi liiaksi kehua!




Minun ajatukseni ovat jo ensi vuodessa ja siinä minkälaisia uusia tavoitteita asetan itselleni.
Lisäksi toivon kovasti, että saamme viettää uuden vuoden läheisten kanssa.
Terveinä.

Halauksin/Eija


8 kommenttia:

  1. Vähän samoin joulu täälläkin sujui, joulupäivänä tytölle haettiin kuuri angiinaan. Toivon, että uutena vuotena oltaisiin terveitä, nyt itsellekin kurkku tullut kipeäksi. Ihanaa tulevaa vuotta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte olla terveinä tänä viikonloppuna <3 Paljon haleja meiltä teille ja paljon ihania hetkiä vuodelle 2017 <3

      Poista
  2. Niin kaunista <3
    Toivottavasti voitte jo paljon paremmin!
    Itsekin sain kunnon nuhan. Toivotaan, ettei vauvaan tulisi. Isosiskon nenä jo hieman vuotaa mutta toivotaan ettei sen kummempaa tautia tulisi. Niin ikävää olla kipeänä!
    Ihanaa päivää kuitenkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunhan ei tarttuisi vauvaan ja isosiskokin paranisi nopsaan <3 Toivottavasti saatte viettää ihanan viikonlopun ja kaikkea ihanaa toivon teille vuodelle 2017 <3 haleja :)

      Poista
  3. Valonadesignin latvatähden tilasin, kun ystävällisesti välitit instassa mittatiedot. Epäilin, jääkö liian pieneksi se isokin, kun meidän kuusi on 3,2m korkea. Mutta tuonne se istuu vallan mainiosti. Nyt on latvatähti loppuiäksi :) Kiitos vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykästyit Valonan latvatähteen :) Nämä ovat kyllä kovin kauniita ja ajattomia. Hyvää uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  4. Kyllä on niin kauniit kuvat <3 Toivottavasti olette parantuneet. Ihanaa Uuden vuoden odottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis <3 ihanaa uutta vuotta teille myös :) halauksia <3

      Poista