expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

lauantai 18. elokuuta 2012

Ehkä kaunein/surullisin kuulemani runo, tai ainakin yksi niistä. Haluaisin muuttaa runon merkitystä joksikin muuksi. Onhan sen sanoma hieman masentava, mutta silti mielestäni kaunis. Minkälaista oli olla nainen silloin - Kärsimystä? Minkälaista meidän aikana? Minkälaista oli tämän runoilijan elämä? Ehkä Oscar Wilden sanat "Elämä on kärsimystä. Se on rikkain joka kärsii eniten" pitää paikkaansa siltä osin Södergranin kohdalla, että ehkä hänen kärsimyksensä on tuottanut meille kauniita runoja luettavaksi ja mielenruoaksi. Rikkautta on tuottaminen ja luominen, vaikka sitten kärsimyksen kautta. Kärsimyksestä syntyy jotain positiivista. Tämä on käännettynä ainakin suomeksi ja muistaakseni myös eestiksi. Alkuperäinen on runoilijan äidinkielellä - ruotsiksi. Joskus pienenä pienenä tyttönä luulin tulevani isona runoilijaksi. Olin aivan unohtanut. Kielioppikin on minulta unohtunut.. Sieluni oli vaaleansininen, taivaanvärinen puku; jätin sen merenrantakalliolle ja tulin alasti sinun luoksesi, naisen kaltaisena. Ja naisena istuuduin pöytääsi ja join lasin viiniä ja hengitin joidenkin ruusujen tuoksua. Huomasit että olin kaunis ja muistutin jotain mistä olit nähnyt unta, minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja kotimaani, tiesin vain että hyväilysi pitivät minua vankinaan. Ja hymyillen otit peilin ja pyysit minua katsomaan itseäni. Näin että olkapääni olivat tomua ja murenivat rikki, näin että kauneuteni oli sairas eikä tahtonut muuta kuin – kadota. Oi, pidä minua sylissäsi niin lujasti etten kaipaa mitään.// Min själ var en ljusblå dräkt av himlens färg; jag lämnade den på en klippa vid havet och naken kom jag till dig och liknade en kvinna. Och som en kvinna satt jag vid ditt bord och drack en skål med vin och andades in doften av några rosor. Du fann att jag var vacker och liknade något du sett i drömmen, jag glömde allt, jag glömde min barndom och mitt hemland, jag visste endast att dina smekningar höllo mig fången. Och du tog leende en spegel och bad mig se mig själv. Jag såg att mina skuldror voro gjorda av stoft och smulade sig sönder, jag såg att min skönhet var sjuk och hade ingen vilja än - försvinna. O, håll mig sluten i dina armar så fast att jag ingenting behöver. Edith Södergran

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti